Vastasyntyneelle annettavan K-vitamiinipistoksen kääntöpuoli

 

Kuva: Jos haluat tietää totuuden rokotteista, seuraa rahaa

 

23.7.2018

 

 

Tämän englanninkielestä käännetyn artikkelin lähetti meille eräs lukijamme. Alkuperäisen artikkelin voit lukea tässä.

 

Artikkelin sisältö lyhyesti:

  • K-vitamiinirokotteen antaminen vastasyntyneille on ollut standardin mukainen toimenpide suurimmassa osassa länsimaita jo vuodesta 1944. K-vitamiiniekspertti tri. Cees Vermeerin mukaan K-vitamiinin antaminen suun kautta olisi kuitenkin parempi vaihtoehto.

  • K-vitamiinipistoksella pyritään ehkäisemään vastasyntyneen aivoverenvuototautia.

  • Ruiskullinen K-vitamiinia voi aiheuttaa vastasyntyneelle psykologisen trauman, lisäksi annos on 20 000 kertaa tarvittavaa suurempi annos, ja voi aiheuttaa tulehduksia.

  • Turvallisempiakin tapoja antaa K-vitamiinia on: suunkautta annettava K-vitamiini on yksi vaihtoehto. Rintamaidosta lapsi saa myös jonkin verran K-vitamiinia, riippuen äidin omasta K-vitamiinitasosta.

  • Annoitpa lapsellesi K-vitamiinia suun kautta tai injektiona, ota selvää asiasta perusteellisesti ja tee päätöksesi vasta riittävän tiedon perusteella.

 

Tohtori Mercola kirjoittaa:

USA:ssa ja suurimmassa osassa länsimaita on ollut 1940-luvulta lähtien tapana toivottaa vastasyntynyt maailmaan erilaisin lääketieteellisin toimenpitein, joista yksi on K-vitamiinipistos. Tämä pistos annetaan rutiinisti kaikille vauvoille, paitsi jos vanhemmat eivät ole antaneet lupaa sen antamiseen.

Syntymä on todella aisteja kuormittava tapahtuma pienelle vauvalle. Se ei ole kokenut kylmää tai nälkää, tai sokaistunut keinovaloista, tuntenut ihmisen kosketusta tai metalli-instrumenttia, paperia tai pyyhettä ihollaan. Painovoimakin on uusi asia.

Neulan pistos voi olla kauhistuttava hyökkäys vauvan yhtäkkiä kuormittunutta aistijärjestelmää kohtaan, kun se yrittää jäsentää ympäröivää maailmaa.

 

K-vitamiini on välttämätöntä vastasyntyneelle

Sain haastatella K-vitamiinin johtavaa asiantuntijaa Dr. Cees Vermeeriä Maastrichtin yliopistosta ja hänellä oli uusinta tietoa K-vitamiinia koskien. Vaikka tämä pistos voi olla sopimaton seuraavassa kerrotuista syistä, on K-vitamiini kuitenkin ehdottoman tarpeellista vastasyntyneelle. Mutta on olemassa muitakin tapoja normalisoida K-vitamiinitasoja kuin pistos.

 

Miksi pistos ylipäätään annetaan?

K-vitamiinia tarvitaan normaaliin veren hyytymiseen sekä lapsilla että aikuisilla. Useimmat vauvat syntyvät ilman riittävää K-vitamiinitasoa. Joillakin vauvoilla tämä K-vitamiinin puute saattaa johtaa vakavaan verenvuotoon tyypillisesti ensimmäisen elinviikon aikana. Tässä aivojen verenvuototaudissa aivoissa ja muissa elimissä esiintyy sisäistä verenvuotoa, joka johtaa vakaviin vammoihin ja mahdollisesti jopa kuolemaan.

Vaikka tämä sairaus on harvinainen (0,25-1,7% esiintyvyys), K-vitamiinipistos on yleensä annettu kaikille vastasyntyneille ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä riippumatta siitä, onko riskitekijöitä olemassa vai ei.

Vastasyntyneellä saattaa olla kohonnut riski aivoverenvuotosairauteen jos kyseessä on:

  • ennenaikainen synnytys

  • alhainen syntymäpaino

  • pihti- tai imukuppisynnytys

  • äidin antibioottien, verenohennus-, kouristuslääkkeiden tai muiden lääkkeiden käyttö raskausaikana

  • havaitsematta jäänyt maksasairaus

  • todella nopea tai erittäin hidas synnytys, varsinkin työntövaihe

  • keisarinleikkaus

 

Valitettavasti nykyinen käytäntö K-vitamiinipistoksen suhteen on aloitettu ilman riittäviä tutkimuksia, ja tämä ei ole vastasyntyneen parhaaksi. Tällainen tyyli sopii kyllä lääkäreille, mutta mahdollisia sivuvaikutuksia lapselle ei ole juurikaan ajateltu.

Ympärileikkausten lisääntyminen heti vauvan syntymän jälkeen, ennen kuin lapsen luonnollinen K-vitamiinitaso ehtii kehittyä, on lisännyt rutiininomaista K-vitamiinipistoksen antamista, jotta vähennettäisiin ympärileikkauksessa lisääntyvää verenvuotoa.

Eräs tohtori Mercolan lukija osoitti mielenkiintoisen seikan: vastasyntyneen protrombiinitaso saavuttaa normaalin tason 5-7 päivän aikana ja kahdeksan päivää syntymästä se on korkeimmillaan, vauvan ruoansulatuskanavan bakteerien tuottaessa tarvittavan K-vitamiinin. Kahdeksas päivä syntymän jälkeen onkin ensimmäinen hetki vauvan elämässä kun protrombiinitasot ylittävät luonnostaan normaalin tason. Jo raamatussakin mainittiin ympärileikkausajankohdan olevan otollisin 8. päivänä syntymästä, joten tieto on ollut meillä jo kauan ennen asian tieteellistä todistamista.

Yhdysvalloissa ainoastaan New Yorkin osavaltiossa on K-vitamiinipistos pakollinen. Osavaltion asukkaille löytyy kuitenkin netistä erityiset sivut, joilta löytyy tietoa keinoista välttää myös hepatiitti B-rokote tai vauvalle laitettavat silmätipat.

 

Vaarat joista ei kerrota

K-vitamiinipistoksen kolme riskitekijää:

- Välittömästi syntymän jälkeen tuotettavan kivun mahdolliset psyko-emotionaaliset vaikutukset ja trauma vastasyntyneelle.

- 20 000 kertaa tarpeellisen määrän ylittävä annos K-vitamiinia sekä rokotteen säilöntäaineet voivat olla vauvan herkälle immuunijärjestelmälle myrkyllisiä.

- Pistos luo lisäksi otollisen ympäristön tulehdukselle. pistosalueella on tyypillisesti paljon todella vaarallisia bakteereja hetkellä, jolloin vauvan immuunijärjestelmä on vielä kehittymätön. (Toim.huom: Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lapsen immuunijärjestelmä on valmis vastaanottamaan mm. rokotteita vasta noin kahden vuoden iässä.)

- Myös napanuoran ennenaikaista sitomista tulisi välttää, koska se voi johtaa mahdollisiin aivovaurioihin, muttei välttämättä aiheuta K-vitamiininpuutetta, kuten jotkut väittävät.

 

Kuva: K-vitamiinipistoksen sisältämän alumiinin määrä maksimissaan 100mcg/l

 

Kivun aiheuttamisella juuri syntymän jälkeen voi olla pitkäaikaiset seuraukset vastasyntyneelle

Kauan uskottiin, ettei vastasyntynyt tunne kipua tai ei muista sitä. Todellisuudessa mitä aiemmin vauva tuntee kipua, sitä vahingollisempia ja pidempi aikaisia psykologiset vaikutukset saattavat olla.

Tohtori David Chamberlain toteaa kirjassaan: "Mitä aiemmin vastasyntynyt kokee kipua, sitä suurempi mahdollinen vahinko. Aikainen kipu voi olla esimerkiksi sitä, kun vauva syntyy ennenaikaisesti ihmisen tekemään "kohtuun", syntyy normaaliaikaisena ihmisen tekemään synnytyssaliin, joutuu millaiseen tahansa operaatioon tai ympärileikataan. Aikaisen kivun kokemisen aiheuttama psykologinen vahinko pitäisi lääketieteessä ottaa huomioon ja kaikkea ihmisen aiheuttamaa kipua synnytyksen yhteydessä tulisi välttää."

Vuonna 1999 julkaistussa Science Daily -lehdessä oli artikkeli tutkimustuloksista Washingtonin lääketieteellisestä yliopistosta. Tutkimustuloksissa huomattiin useille kivuliaille toimenpiteille altistuneiden vastasyntyneiden osoittavan monia pitkäaikaisia haittoja, kuten muuttunut kivunsietokyky ja liioiteltu stressireaktio. Eräässä vuoden 2004 tutkimuksessa taasen huomattiin pitkäaikaisia haittavaikutuksia, kuten keskushermostomuutoksia sekä muutoksia neuroendokriinisen- sekä immuunijärjestelmän reagointikyvyssä aikuisena.

Samoin yhdessä vuoden 2008 kipututkimuksessa vastasyntyneillä ja lapsilla todettiin: "Terve vastasyntynyt kokee rutiininomaisesti akuuttia kipua kun otetaan verinäytteitä, kun hänelle annetaan K-vitamiinipistos ja hepatiitti-B-rokote tai kun hänelle tehdään ympärileikkaus. Akuutti kipu ihoa rikkomalla voi johtaa psykologiseen epätasapainoon ja aiheuttaa levotonta käyttäytymistä sekä vaikuttaa heikentävästi myöhempään kivun- ja stressinsietokykyyn. Näiden haitallisten vaikutusten vuoksi kivun vähentäminen ja ehkäisy tulisi olla tavoittelemisen arvoinen asia, ja tätä useimmat vanhemmatkin odottavat.

Edellisen lisäksi pistoksen aiheuttama trauma saattaa vaarantaa myös rintaruokinnan, mikä on vaarallista sekä vauvalle että äidille.

 

Suun kautta annettava K-vitamiini on turvallinen ja tehokas keino K-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi

Vaihtoehto pistokselle on älyttömän yksinkertainen: anna K-vitamiini suun kautta. Se on turvallista ja aivan yhtä tehokasta, mutta ilman sivuvaikutuksia. Suusta K-vitamiini imeytyy hiukan heikommin, mutta annoskoko ratkaisee asian. K-vitamiini ei ole myrkyllistä, ei aiheuta yliannostusvaaraa eikä sivuvaikutuksia. Jos imetät, vauvalle voi antaa useita pieniä annoksia nestemäistä K1-vitamiinia ja näin vauva saa saman suojan vastasyntyneen aivoverenvuotosairautta vastaan kuin rokotteestakin. Kysy lastenlääkäriltä annostuksesta.

 

Tässä tohtori Cochranen suositukset:

- 1 mg nestemäistä K-vitamiinia viikoittain tai

- 0,25 mg päivittäin

 

Tarvitsemme lisätutkimuksia ja tarkempia ohjeita K-vitamiinin määrien suhteen suun kautta annosteltaessa. K-vitamiinin suun kautta saaneilla vauvoilla tai aikuisilla ei ole havaittu haittavaikutuksia, ei edes niillä, jotka ovat saaneet suositeltua suurempia annoksia. Lisäksi suun kautta annettaessa annos on joka tapauksessa paljon pienempi verrattuna rokotteen mega-annokseen. Rintamaidon sisältämän K-vitamiinin määrää on tutkittu, ja rintamaito on yleensä K-vitamiinitasoiltaan alhaista, koska naisilla K-vitamiinin puute on yleistä. Rintamaidosta vauvan saaman K-vitamiinin määrää voi lisätä nauttimalla K-vitamiinia runsaasti sisältäviä ruokia jo ennen synnytystä. Myös K-vitamiinin nauttimista lisäravinteena kannattaa harkita, sillä ruoasta sitä on yleensä vaikea saada tarpeeksi. Jos K-vitamiinia nautitaan tarpeeksi, voi olla jopa tarpeetonta antaa vauvalle k-vitamiinia erikseen, sanoo tohtori Vermeer.

 

Mitä pitää tehdä ENNEN vauvan syntymää

Nyt sinulla on aiheesta hieman tietoa, ja tutkittuasi aihetta vielä lisää voit tehdä tietoon pohjautuvan päätöksen K-vitamiinipistoksen suhteen. Millaisia haluat vauvasi ensi hetkien olevan? Kaikkea kipua et voi poistaa, mutta miksi et poistaisi sen mikä on ainakin turhaa ja sinun päätettävissäsi? Jos päätät, ettei vauvallesi anneta pistosta, sinun pitää tehdä asia selväksi kätilölle ja hoitajille - kaikille synnytyssalissa. Hoitajahan rokotteen yleensä antaa. Myös puolisosi voi pitää huolta asiasta. Mutta muistakaa kertoa asiasta etukäteen, sillä hoitohenkilökunta ei yleensä kysy asiaa erikseen vaan antaa pistoksen lupaa kysymättä rutiinitoimenpiteenä. (Toim.huom: Suomessakaan eousein kysytä lupaa pistoksen antamiseen. Allekirjoittaneenkin täytyi asiasta syynnytyssalissa huomauttaa.)

 

 

Toimituksen huomautus:

Suosittelemme suojelemaan lastasi myös muunlaisilta kemikaaleilta (oma hajuvetesi, alkoholia ja muita aineita sisältävät ”peppupyyhkeet”, saippuat, jne.), sillä ne rasittavat sinun ja erityisesti lapsesi immuunijärjestelmää aiheuttaen erilaisia sairauksia ja allergioita. Luonnollisten korvikkeiden löytäminen korvaamaan eri kemikaaleja on yleensä hyvin yksinkertaista.

Allekirjoittaneen perheessä teimme täydellisen "luomuunsiirtymisoperaation", eikä sen jälkeen kukaan perheenjäsenistämme ole ollut sairaana. Ei nuhaa, ei mitään, suosittelen!

 

Aihesta muualla:

Yle 21.3.2013 : Vastasyntyneiden K-piikki arveluttaa vanhempia

 

 

Toimituksemme suosittelee:

Juuri julkaistun kirjan voit tilata tässä.

Suosittelemme myös aina ajankohtaisen dokumenttielokuvan Thrive katsomista. Se kertoo - dokumentoidusti - rahaeliittimme tavoitteista. Elokuvan on jo katsonut noin 80 miljoonaa ihmistä (englanniksi n.12M) ja se on katsottavissa 27 kielellä. Suomenkielinen käsikirjoitus tässä.

Entinen CBS:n toimittaja kertoo lyhyesti kuinka teollisuus, Wikipedia ja muut meitä manipuloivat

 

Suosittelemme Facebookissa:

Rokotuskriittiset

 

Uutisia:

 

Kiinnitetyt uutiset (2):

3/9/18: Robert Steele: Yhdysvaltojen hallitus hävisi tuomioistuimessa: Se on valehdellut kansalle vuosikymmeniä. Rokotteiden laatua EI ole testattu

14/10/18: Rokoteaiheinen paneeli Atlantassa - Kaikki "rokotemyönteiset" asiantuntijat peruivat osallistumisensa kun lista laitettiin nettiin (osa myönsi painostuksen: "Haluan pitää työpaikkani"). Live-video paneelista tässä (alkaa min 29:00)

 

 

17.10.2018:

Kuten QAnon sanoi, heidän käyttämä symboliikka koituu heidän kohtaloksi. He eivät ikinä olisi uskoneet häviävänsä presidentinvaaleja.

16.10.2018:

Rokotekeskustelu vaikeaa myös Yhdysvalloissa - Kaikki rokotemyönteiset asiantuntijat peruivat viime tipassa osallistumisensa paneeliin

1/2018: Kahdeksan kuoli influenssaan kahdessa viikossa Santa Barbarassa - 7 heistä oli rokotettu

Todennäköisesti huono uutinen totuudesta kiinnostuneille: [Teollisuuden aivopesemät] Lääketieteen opiskelijat ryhtyvät Turun yliopistossa taisteluun huuhaata vastaan

Antti Heikkilä Cervarixista ja Gardasilista (2014): HPV-Rokotus: Gardasil seuraava skandaali? Oma sivumme HPV-rokotteesta tässä (Toim.huom: Suomessa rokotusohjelmaan kuuluu Cervarix)

15.10.2018:

Tiedemiehet paniikissa: Geenimanipuloidun isorokon muodostama pandemiauhka on todellinen - Pahikset saattavat herättää jo kadonneita tauteja henkiin (Toim.huom: Rokote- ja lääkevalmistajat tienaavat miljardeja pandemioilla)

Nettisensuuri loikkasi eteenpäin ihmisten huomaamatta - Satoja "totuusmedian" tilejä suljettiin FB:ssä ja Twitterissä (Toim.huom: Kuka kertoo totuuden esim. rokotteista, jos kaikki teollisuudenvastainen tieto sensuroidaan? MeWe -sivustoa pidetään hyvänä vaihtoehtona FB:lle, ja Brave-selaimen voit ladata tässä.)

14.10.2018:

Mitä saavat parhaat rokotetutkijat palkaksi työstään ihmiskunnan hyvinvoinnin parantamiseksi? Vain OIKEAN tiedon jakaminen saa asiat muuttumaan.

Zerohedge: Ovatko hallitusten tekemät ihmisten kadottamiset tulossa taas muotiin?

Kuvasi murhansa älykellolla: Saudijohtoa kritisoinut WaPo:n toimittaja todennäköisesti leikeltiin palasiksi saudikonsulaatissa Istanbulissa - Trump: Jos totta, seuraukset vakavat

Venäläinen syyttäjä tapettiin ampumalla hänen helikopterilentäjänsä - Syyttäjällä oli materiaalia Hillaryn rikoksista

Yli 50 luontaislääketieteen harjoittajaa kuollut "mysteerisesti" vuoden sisällä Yhdysvalloissa

Robert Steele linkkasi: Kuinka hirmumyrskyjen aiheuttamisella [siihen tarkoitukseen suunnitelluilla laitteilla] vaikutetaan välivaaleihin (11/2018) Oma sivustomme joka selittää aihetta suomeksi tässä. HAARP-laitteeseen (Sodankylässä sääase EISCAT) erikoistunut sivusto tässä. Ex-kansanedustaja Jesse Venturan Suomen tv:ssäkin näytetty ohjelma HAARPista videokanavallamme tässä. EU-parlamentin turvallisuusvaliokunnan suomenkielinen dokumentti aiheesta tässä.

Robert Steele oli kutsuvieraanamme Tenojoella 3/2017: 20% poliitikoistamme kiristetään ja suurta osaa lahjotaan - Äänestäminen on illuusio

13.10.2018:

Kahden minuutin rokotetietousvideo:

Yhdysvalloissa HPV-rokote hyväksyttiin juuri alle 45-vuotiaille - Miksi sitä ei kannata ottaa (Spoiler alert: Koska se ei tehoa valtaosaan aikuisista)

HPV-rokote - yksi tämän hetken tärkeimmistä taisteluista

12.10.2018:

Tehylehti: Tehy: Rokotuspykälään selkeyttä - rokotuksilla painostamisen loputtava työpaikoilla

Italialainen tutkimus: Mikro- ja nanokontaminaatio rokotteissa

10.2018:

Uusi videokanavamme real.video -sivustolla tässä.

Video: Detroitilainen äiti viikoksi vankilaan koska ei rokotuttanut lastaan

7/2016: Kansanedustaja valmistelee lakialoitetta: Lapsilisät pois vanhemmilta, jotka eivät rokota lapsiaan

Anu [influenssarokotusta seuranneen] pelottavan sairauden jälkeen: "Taistelin takaisin satulaan"

Totuus HPV-rokotteesta

Markkinoinnin hyväksymistä varten tehdyt rokotteiden turvallisuus- ja tehokkuustutkimukset ovat metodinen kaaos

Lääkevalmistajat lahjoittavat miljoonia molemmille valtapuolueille Australiassa

8.10.2018:

Hesari uutisoi "rehellisesti" 50 vuotta sitten (Tänään suuren osan rahoitustaan lääketeollisuudelta saavana on asiat täysin toisin):

Tuhkarokkorokotteesta enemmän haittoja kuin hyötyä:

Lue myös: Tehottomat rokotteet: Tuhkarokkorokote

Video: Kirja: Jonas Salk, joka kehitti ensimmäisen poliorokotteen, ehkä halusikin oikeasti tappaa ihmisiä rokotteilla: "Elämänmyönteinen tarkoittaa sitä, että tapetaan valtaosa väestöstä evoluution tukemiseksi." Lue myös: Poliohuijaus: 100 miljoonaa sai periytyvän syöpäviruksen poliorokotteesta Teollisuuden Wikipediassa: "apinavirus 40".

Totuus J. Salkista: Rikollinen mieli - Käytti ihmisiä laittomasti kokeisiinsa

Kaikki mitä tiedät polion aiheuttajista, on väärää tietoa

7.10.2018:

Totuus rokotteista dokumenttielokuva, osa 3 katsottavissa tässä. Käsikirjoitus suomeksi tässä.

6.10.2018:

Robert Steele: Yhdysvaltojen hallitus hävisi tuomioistuimessa: Se on valehdellut kansalle vuosikymmeniä. Rokotteita EI ole testattu

Vuonna 1986 kongressi hyväksyi lain, joka antoi rokotevalmistajille immuniteetin rokotevauriokorvausten suhteen. Rokotevalmistajilta vietiin tuolloin ainoa motiivi tehdä turvallisia rokotteita, ja vastuu rokoteturvallisuudesta määrättiin HHS:lle (USA:n Valvira). 32 vuoden aikana se ei ole kirjoittanut YHTÄKÄÄN em. lain vaatimaa raporttia kongressille rokoteturvallisuudesta.

4.10.2018:

Totuus rokotteista dokumenttielokuva, osa 2 katsottavissa tässä. Käsikirjoitus suomeksi tässä.

1.10.2018:

Rokotteiden retrovirukset, DNA ja löydös, joka tuhosi arvostetun lääkärin uran

Video: 10.000 ihmistä marssi Puolassa rokotuspakkoa vastaan

Video: The Irrefutable Argument Against Vaccine Safety - with Author Del Bigtree (Vaxxed/Robert De Niro)

CDC:n keksimät influenssakuolemat ja Tamiflun tappavat sivuvaikutukset

A lowered probability of pregnancy in females in the USA aged 25–29 who received a human papillomavirus vaccine injection

Gardasil & Cervarix HPV-rokotteiden sivuvaikutusten vaarat

Sairaanhoitaja-ilmiantaja Yhdysvalloissa: Potilaita pakkorokotetaan heidän tietämättään

21.11.2014: Narkolepsia tuli jäädäkseen: ”Kadun rokotteen ottamista päivittäin”

Johanna Nurmi, VTT, tutkijatohtori: "Tutkimukseni liittyy rokotekriittisyyteen Suomessa."
 

Yle 3.5.2012: 200 lasta Suomessa sai väärän rokotteen

Rokotekauppa on miljardibisnestä

Tutkimus: HPV-rokote aiheuttaa 25% todennäköisyydellä elinikässen lapsettomuuden

Video: HPV-rokote osoittautunut tappavaksi, monet tytöt kuolleet

Koulu Yhdysvalloissa keskeytti rokotukset - Rokottivat lapsia ilman vanhempien lupaa

Googlen edustajaa kuulustellaan senaatissa mm. projekti Dragonflyn vuoksi. Dragonfly on Googlen suunnitteilla oleva projekti; jossa kiinalaisten tietokoneekäyttöä seurattaisiin ja tietoa sensuroitaisiin. (Toim.huom: Käyttäessäsi Googlen palveluita, kuten GMailia ja YouTubea, tuet yhtiön räikeän moraalitonta toimintaa. Suosittelemme ehdotonta Googlen tuotteiden käytön lopettamista. Lisää aiheesta sivullamme tässä.)

30.9.2018:

Vaccines: Challenging the Myths with Science:

28.9.2018:

Epäpuhtaudet rokotteissa

Kuva: Epäpuhtauksia rokotteissa ei ole tunnistettu eikä niiden määrää mitattu (Kuvakaappaus Suzanne Humphriesin videolta Merck valehtelee alumiinistaan...) (Toim.huom. videoon liittyen: Rokotevalmistajat eivät halua tunnustaa valehdelleensa pakkausselosteissaan vuosikausia, koska pelkäävät dominoefektiä) Lue myös: Miljoonat lapset saaneet ”apinaviruksen” Suomessakin vauvoille annettavasta Rotateq-rokotteesta

27.9.2018:

Rokotteiden 9 järkyttävintä ainesosaa (elohopeaa, väriaineita...)

Vaarallistakin vaarallisempaa 5G-teknologiaa painetaan nyt kiireellä koteihimme Lue myös artikkelimme 5G ja syöpä - Paloasemille poikkeuslupa - ei kännykkämastoja katoille. Nyt jakamaan tietoa 5G:n vaaroista!

Miksi koko ihmiskunnan täytyy julistaa sota Googlea vastaan - Tässä on kyse ihmisten selviämisestä Lue myös sivumme Googlesta tässä.

26.9.2018:

Ministeriö korjaa rokotuspykälää – palaute vaikutti

Englannin terveysviranomaiset salaavat rokotevauriot - Mahdotonta tietää mitä vahinkoa mikäkin rokote aiheuttaa

Ruotsissa noin 500 ihmistä sairastui narkolepsiaan sikainfluenssarokotteesta

Yhdysvaltojen hallituksen huipputiedemiehet kieltäytyvät rokottamasta lapsiaan

Presidentti Trump: "En ole koskaan ottanut influenssarokotetta. En pidä siitä että kehooni pistetään myrkkyjä"

Taapero kuoli saatuaan 8 rokotetta peräjälkeen - Lääkärit eivät myönnä rokotteiden tappaneen lasta

Jäykkäkouristusrokote aiheuttaa uutta tautia: Antiphospholipid syndrome

Ruotsista : HPV rokotteen yhdistetty, jopa 8-9 % lisääntyneeseen kohdunkaulan syövän kasvuun.

BBC: Kuinka valehtelijat saavat aikaan illuusion totuudesta

Erityisesti lasten vanhemmat: Vältä näitä myrkyllisiä synteettisiä tekstiilejä

RotaTeq rokoteinfo: https://www.merck.com/product/usa/pi_circulars/r/rotateq/rotateq_ppi.pdf (Toim.huom: Keskimäärin joka toinen vuosi tappaa RotaTeq-rokote Suomessa yhden vauvan. Kuolema on mainittu yhtenä mahdollisena rokotevauriona esitteessä.)

Tällainen on "rokotemainos" valevaltamediassa: Seuraava influenssaepidemia voi tappaa 400 miljoonaa ihmistä ympäri maailman (Toim.huom: Kuten aktiivisesti uutisointiamme seuraavat lukijamme tietävät, on rokotteet yleensä valmistettu kohderyhmälle, joka mm. ruokkii kehoaan roskaruualla. Ne rokottamattomat, jotka pitävät itsestään, ja kehostaan, oikeasti hyvää huolta, tuskin tulevat koskaan sairastumaan influenssaan.)

19.9.2018:

Rokotetutkimuskeskuksella puurot ja vellit sekaisin: Alumiini on alumiinia - Kommentit poistetaan

17.9.2018:

Alumiinin vaikutusta eläviin olioihin koko ikänsä tutkinut Cristopher Exley selittää mm. sitä, mitä rokotteissa oleva alumiini aiheuttaa rokotetuissa ihmisissä.

Vääntö pneumokokkirokotteesta jatkuu - kenellä on oikeat luvut laskelmissa?

Lukijan kynästä: Mykoplasma ja rokotteet - Osa 2 (Toim.huom: Toimituksessamme ei ole mykoplasman asiantuntijoita. Otamme mielellämme vastaan mahdolliset kommentit aiheeseen liittyen siihen perehtyneiltä lukijoiltamme. Teemme kaikkemme lukijoidemme henkilöllisyyden salaamiseksi. Yhteystietomme tässä.)

14.9.2018:

Uusi kirjoituksemme (rokoteaiheen vierestä):

Q: Kuinka mm. C-I-A ja saudit manipuloivat ihmisiä ympäri maailman valtamedian ja sosiaalisen median avulla

12.9.2018:

Jäykkäkouristusrokote on tarpeeton

Rokote tappoi täysin terveen miehen - perhe haastaa rokotevalmistajan oikeuteen

"Lastemmetuhoamisohjelma etenee" - yksi esimerkki lisää sen seurauksista: Helsingin Laakavuoren monikulttuurinen päiväkoti – vanhempien ja lasten painajainen Lisää aiheesta alla aiemmissa uutisissa.

Kuinka GMO-kasvien ja Round-Upin kehollemme aiheuttamia vahinkoja voi korjata Lisää aiheesta alla aiemmissa uutisissa.

Lisää Monsanton (Round-Upin valmistaja) skandaaleja

Rokotevastaisessa Japanissa ihmiset ovat todistetusti terveempiä, lapsikuolemat harvinaisia ja japanilaiset myös elävät vanhemmiksi

Italiassa rokotepakko peruttu

Teflonin ja vastaavien vaarallisuutta salattiin vuosikaudet

Sivu, jolta löydät rokotetietoa:

https://www.jchristoff.com/medical-doctors-and-phd-scientists-speak-out-against-vaccinations-2/

7.9.2018:

Teollisuuden lobbaaja väittää monsanton Round-Upin olevan juomiskelpoista, mutta ei kuitenkaan lasillista hänelle tarjottaessa suostu sitä juomaan Lisää aiheesta 6.9. uutisissa alla.

Opiaattien valmistaja Yhdysvalloissa alkaa rahoittaa ”opiaattien yliannostusantidoottia” Lisää aiheesta uutisissa alla.

Pakistanilaiset tutkijat löysivät hedelmän, joka "suojelee diabeetikkoja"

Lapset ja nuoret jotka saavat K-vitamiinia lisäravinteena, ovat vähemmän alttiita luunmurtumille

Lapset jotka altistuvat kirkkaalle valolle illalla sairastuvat todennäköisemmin vakaviinkin tauteihin

Lukijan kynästä: Lääketeollisuuden rahastushuijaus

6.9.2018:

Suosittelemme: Kirja: Marjoja & maskaraa by Noora Shingler Kuinmka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit

Miksi lääkkeiden aiheuttamista kuolemista ei puhuta?

5.9.2018:

Lapsipotilaan hoidosta päättäminen - Kuinka lapsen pitäisi osallistua siihen?

Yhdysvallat esimerkkimaa eliitin suunnitelmasta lastemme tuhoamiseksi:

Mielialalääkkeiden käyttö nuorten keskuudessa räjähdysmäisessä kasvussa Yhdysvalloissa Lue myös: Puolet yhdysvaltalaisista lapsista autistisia 12 vuoden kuluttua Ja näin tuo suunnitelma etenee Suomessa:  Pikavauhdilla lastenhoitajaksi – Seure perehdyttää ammattiin neljässä päivässä! Tähän on johtanut pääkaupunkiseudun huutava pula lastenhoitohenkilökunnasta. (Toim.huom: Pankkiirieliitin avulla saadaan maan velka kasvamaan, sitten "leikataan", ryhmäkoot päiväkodeissa kasvavat henkilökuntaa liikaa stressaavalle tasolle. Yle: Velkataakka)

Sivustomme, joihin perehtyminen avaa em. aihetta:

pedogate.fi

salaseurat.fi

valeuutisia.fi

 

Neurokirurgi selittää sitä, kuinka ihmisten kyky ajatella on heikentynyt (Toim.huom: Yksi syy on rokotteissa)

Lista tuotteista, jotka sisältävät glyfosaattia (Toim.huom: Nykyään myös rokotteet sisältävät tuota "rikkaruohomyrkkyä" - Rokotteista löydetty syöpää aiheuttavaa kasvimyrkkyä glyfosaattia)

Lääketieteellisten julkaisujen toimittajat sen vahvistavat: HPV-rokotteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä

Turpaduunari: Vakavia haittoja HPV-rokotteesta

Influenssarokotteen uskomaton tehottomuus paljastettu

Vyöruusurokote aiheuttanut suuren määrän vyöruusua sekä rokotevaurioita

Hoitovirhe tappaa Suomessa useammin kuin liikenne

Seattlessa luvan olla rokottamatta lastaan saa jo yli 10% ihmisistä (rikkaat?)

24.8.2018:

Uusi sivumme: Mykoplasma ja rokotteet

23.8.2018:

Robert Steele: Miten ihmiset saadaan uskomaan melkein mitä tahansa

21.8.2018:

Samoalla sairaanhoitaja syytteeseen kahden vauvan kuoltua MMR-rokotteen saatuaan Kaikkien rokotteiden antaminen oli jo aiemmin keskeytetty.

Oma sivumme MPR-rokotteesta tässä. Lisää erittäin kyseenalaisesta MMR- rokotteesta (Suomessa MPR) tässä ja tässä

Italian uudet viranomaiset aikovat perua aiemman päätöksen pakkorokotuksista Italiassa Kyseessä on vanha laki, joka aiottiin ottaa käyttöön maaliskuussa, mutta sitä ei vielä tänäänkään ole otettu käyttöön. Lain mukaan ehtona kouluun pääsylle on 10 rokotteen ottaminen!

Totuus Syövästä -sivuston video: HPV-rokotteen pelottavat sivuvaikutukset Oma sivumme HPV-rokotteesta tässä.

Sivusto too-much-medicine.com järjesti luentotilaisuuden Helsingissä 15-17 elokuuta 2018.

Tohtori Steven Baker kertoo K-vitamiinipistoksesta tässä.

Tohtori Steven Baker: 3 tyhmintä rokotetta, jotka lapsesi voi saada tässä.

Hinkuyskän torjunta Suomessa 2017-2021

20.8.2018:

Jopa miljoona "viallista rokotetta" jakoon Kiinasssa - Osa jo annettu lapsille (Toim.huom: Valtaosan maailman rokotteista voi oikeasti luokitella viallisiksi, koska rokotevalmistajat itsekään eivät tiedä mitä rokotteet sisältävät tai aiheuttavat)

Syöpää aiheuttavaa glyfosaattia (Round-Up kasvimyrkky) löydetty lasten ruuasta

Trump käy opioidien valmistajia vastaan - Niitä käytetää eräänlaisena aseena aseena [tuhoamaan kansan terveys] Lisää aiheesta aiemmissa uutisissa.

Robert Steele: Sandy Hookin "kouluammunta" oli harjoitus: "Kaikkien näyttelijöiden on ilmottauduttava täällä" (Toim.huom: Aiheesta löytyy materiaalia todella paljon, esim. tässä.)

19.8.2018:

Koskee myös meitä suomalaisia (Persianlahden sodassa käytetyt bioaseet leviävät):

Garth Nicolson 2008 "Weaponized Mycoplasmas"

18.8.2018:

Professori: Jopa puolet lääketieteen toimista turhia tai huonosti tehoavia Lisää aihesta etusivullamme.

 

Kuinka statistiikkaa käytetään hyväksi rokotteiden tehokkuutta arvioitaessa

Rokotehuijauksesta epäillyn kiinalaisen rokotevalmistajan työntekijä yritti itsemurhaa

Japani kielsi lukuisia rokotteita lasten rokoteohjelmastaan - Terveempiä lapsia ja pidempää ikää luvassa

Kenialaiset arkkipiispat löysivät lapsettomuutta aiheuttavia aineita "Windows" Bill Gatesin rokotteissa

Rokotteista löydetty syöpää aiheuttavaa kasvimyrkkyä glyfosaattia

17.8.2018:

Rokotevalmistaja Pfizerin ex-varatoimitusjohtaja: Rokotevalmistajat laittavat tarkoituksella [lastenkin] rokotteisiin aineita, jotka sairastuttavat lapsetkin [että heille voidaan myöhemmin myydä lääkkeet] Lisää siitä, kuinka rokotteilla sairastutetaan ihmiset tarkoituksella, löydät sivustollamme. Tutki ja jaa.

30.7.2018:

Dailymail: Myrkytettyä hammastahnaa, hypnotisoituja murhaajia - Israelin tiedustelupalvelu murhaa eniten maailmassa (Toim.huom: Ja luonnollisesti artikkeli käsittelee vain jäävuoren huippua. Montako rokotetutkijaa he ovat murhanneet?) Lue myös oma artikkelimme: Yli 50 luontaislääketieteen harjoittajaa kuollut "mysteerisesti" vuoden sisällä Yhdysvalloissa

28.7.2018:

Yhdysvaltalaisessa mediassa kuohuu, kun Kiinassa peitellään rokoteskandaalia - Syyllistyvät itse samanlaiseen peittelyyn

27.7.2018:

Facebookin Rokotuskriittiset-ryhmästä poimittua:

Armeijassa pelotellaan ihmiset ottamaan rokotteet: "Lapselleni sanottiin, että hän kuolee jos ei ota rokotteita"

Kuva: Näin armeijamme kutsuu alokkaita lain mukaan vapaaehtoiseen rokotukseen

25.7.2018:

Uusia sivujamme:

Esimerkkejä tehottomista rokotteista: MPR

Esimerkkejä tehottomista rokotteista: Hinkuyskä

Esimerkkejä tehottomista rokotteista: Influenssa

HPV-rokote

Rokotteita käytetään syntyvyyden säätelyyn

Yksi esimerkki lisää siitä, kuinka Trump korjaa edellisten presidenttien tarkoituksella kansalle aiheuttamia terveydellisiä "vahinkoja": Opioidikriisin hoitaminen (rokotteet on myös yksi esim. Sairastutetaan ihmiset tarkoituksella niin he eivät jaksa taistella tyranneja vastaan/ myydään heille lääkkeet)

Yhdysvaltojen hallituksen sivu aiheesta tässä.

Q (QAnon=Trumpin "johto"): Kuinka eliitti rahanahneudessaan sairastuttaa lapsiamme (listassa mukana rokotteet):

24.7.2018:

Omat tiedemiehet ilmiantoivat: Merck, joka valmistaa myös Suomessa vauvoille annettavia rokotteita, väärensi sikotautirokotteen testituloksia

Kumpi on tappanut enemmän ihmisiä, tuhkarokkorokote vai tuhkarokko? (Toim.huom: Valtamedia jätti mainitsematta sen tosiasian, että osa tuoreessa Savonlinnan tuhkarokkoepidemiassa sairastuneista oli tuhkarokkoa vastaan rokotettuja)

Aiheuttaako ydinvoimalan läheisyydessä asuminen syöpää lapsille?

15.7.2018:

Vihdoinkin suomeksi:

Video: Miten pelastetaan maailma pahuudelta? Projekti Q esittäytyy

(Videolla suomenkielinen tekstitys)

 

 

12.7.2018:

Puolet lapsista Yhdysvalloissa autistisia vuonna 2032 - Yhdysvaltojen loppu?

Totuus rokotteista: Kuinka valtamedia vaikenee

Korkein oikeus Yhdysvalloissa 2016: Rokotteet ovat vaarallisia - Miksi mikään ei ole muuttunut?

Korkein oikeus Yhdysvalloissa: Salaiset "rokotekorvaustuomioistuimet" ovat laittomia

Tutkimus: Vesirokkorokote aiheuttaa vyöruusuua

28.6.2018:

Tuntuuko ajatus siitä, että "lääkärit" tappaisivat lapsia propagandatarkoituksessa sinusta vielä mahdottomalta? Lue tämä artikkelimme aiheesta: Ruotsalainen Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta sanoo: Hyväntekeväisyysjärjestö White Helmets murhaa lapsia Syyriassa propagandatarkoituksessa

Uusi uutinen aiheesta

Robert Steele: White Helmets suunnittelee taas feikkiä iskua Syyriassa

Lisää "feikkiterrorismista" ihmisten mielipiteiden muokkaamiseksi sivullamme tässä.

27.6.2018:

Yliopistotutkimus: Rokotetut lapset sairastuvat todennäköisemmi muun muassa pakko-oireiseen häiriöön

Robert Steele: QAnon ja suunnitelma maailman pelastamiseksi (Toim.huom: Kaikki liittyy kaikkeen)

25.6.2018:

QAnon: Ihmiskunnan vuoksi - herää ja opi!

Robert Steele: Ihmiskunnan likainen salaisuus: Me annamme lastemme kuolla nälkään ja me orjuutamme, raiskaamme, kidutamme ja tapamme lapsiamme

Kuinka lapsia sairastutetaan ruualla

Rokotteilla lapset pidetään sairaina, siksi ne ovat niin hyvä bisnes Neurologi Russell Blaylock: Agressiivisella rokotusohjelmalla käytännössä kaikkien aivoja vaurioitetaan. Ihmisistä tehdään tyhmiä.

Rokotteiden sisältämä alumiini kertyy aivoihin pysyvästi (How vaccines hurt you, min 7:28)

Lisää aiheesta tässä, tässä, ja tässä

Päivitettyjä terveysuutisia: https://www.naturalnews.com/

Päivitettyjä rokoteuutisia:

http://vaccines.news/

sekä linkeissämme tässä.

Rokotuskriittisten Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/121429067911803/

Sinnikäs toimittaja paljasti, miten lääke­yhtiö sai valtiot haalimaan Tamiflu-influenssa­lääkettä – siitä oli lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä

24.6.2018:

Nämä 3 yhtiötä (muutama perhe) kontrolloivat Yhdysvaltoja ( ja suurta osaa maailmasta)

Sama selitettynä 3 minuutissa:

Lisää tässä.

20.6.2018:

Rokotemiljardööri osti juuri Los Angeles Timesin - Esimerkki siitä, kuinka rokoteteollisuus kontrolloi medioita

Australiassa kysytään mainostauluissa: Tiedätkö mitä rokotteet sisältävät? Rokotemyönteiset yrittävät lopettaa kampanjan Riskeistä kerrotaan muun muassa sivustolla: https://www.learntherisk.org/

Uusi tutkimus: Jos haluat tulla raskaaksi nopeammin, syö hedelmiä roskaruuan sijaan

23.5.2018:

Allekirjoita adressi sote-henkilöstön pakkorokotusten lopettamiseksi tässä.

12.5.2018:

Lue etusivultamme (päivitys 12.5.)  lapsensa rokottamatta jättäneille tekemästämme kyselystä! Tulos yllättää!

Katso Vaxxed-dokkari ilmaiseksi 17.5 asti tässä.

Rokotuskriittiset Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/121429067911803/

10.5.2018:

Alfie-vauva murhattiin Englannissa: Sairaala tappoi 2v-Alfien vähän rokotusvaurion jälkeen:

Tässä ja tässä

6 rokotetta saaneelle Alfielle ei annettu ruokaa eikä vettä päiväkausiin! Sairaala linkitetty laittomaan elinkauppaan!

6.5.2018:

Ei talkkia vauvalle! Se aiheuttaa syöpää! Yhdysvaltalainen mies voitti oikeudessa - 37 miljoonaa korvaukseksi syövästä

Bill Gates varoittaa tulevasta pandemiasta - Haluaa 12 mijoonaa kehittääkseen maailmankattavan rokotteen

Totuus Bill Gatesista etusivullamme (Ctrl+F hakusana Gates). Hän haluaa mm. rokottamalla laskea maailman väkilukua (Jopa teollisuuden YouTubessa monta videota, jossa hän tunnustaa asian)

28.4.2018:

Ei BPA:ta edes raskauden aikana: Vesipulloissakin käytetty BPA vaurioittaa sikiöiden aivoja

Mm. lapsettomuutta aiheuttavaa BPA:ta on kassakuiteissa, kylpyammeissa, leluissa... Miksi?

Ranskassa on jo BPA-vapaita kassakuitteja!

Oikeus tuomitsi: HPV-rokote tappaa lapsiamme

Merck (Valmistaa mm. Suomen rotavirusrokotteen) nimetty syytteessä rokotevalmistajia vastaan

27.4.2018:

Saksan televisio: Syyrian kaasuisku huijausta (Sairas eliitti haluaa aloittaa kolmannen maailmansodan, ja valtamedia auttaa heitä manipuloimaan kansaa, siis julkaisemalla uutisia terrori-iskuista jotka oikeasti ovat lavastettuja)

Lisää aiheesta: valeuutisia.fi

25.4.2018:

Uusi sivumme: 10 faktaa rokotteista

Q (QAnon=Trumpin "johto"): Kuinka eliitti rahanahneudessaan sairastuttaa lapsiamme (listassa mukana rokotteet):

15.4.2018:

Robert Steele sivustollaan: tappaako langaton teknologia yhden sukupolven nuoria?

8.4.2018:

Päivitettyjä uutisia Facebookia (alamäki jatkuu), Googlea/Youtubea (sensuuri jatkuu) ja Twitteriä (twiittien poistoa) koskien tässä. Noiden sosiaalisen median jättien loppu on nyt lähellä.

5.4.2018:

Kaikki lääkärit, jotka ovat löytäneet syöpäentsyymejä rokotteissa ovat [mysteerisesti] kuolleet

Kuinka valehteleva valtamedia mustamaalaa ne, jotka ovat huolissaan rokotteiden sivuvaikutuksista

Yli 100 lääkäriä itsemurhattu, kukaan ei kysy miksi

Lääkäri Yhdysvalloissa: Lasten täytyy antaa leikkiä mullalla, että heidän immuunijärjestelmänsä kehittyy normaaliksi

Näin levitetään tauteja edelleen: Yhdysvallat tiputti Koreassa lentokoneista sairauksia kantavia hyönteisiä vuonna 1952

Tutkimus Yhdysvalloissa: Glyfosaattia (Round-Up) virtsassa 90 prosentilla raskaana olevista naisista

2.4.2018:

Presidentti Trump julisti huhtikuun lasten hyväksikäytönvastaiseksi kuukaudeksi!

31.3.2018:

Hullujen tiedemiesten seuraava projekti: 'Universaali' influenssarokote?

29.3.2018:

Fox News (valtamedia!) 28.3.2018: Miksi niin moni havahtuu karuun totuuteen [valehtelevasta] valtamediasta

27.3.2018:

Tässä yksi esimerkki siitä, mitä eliitti on valmis tekemään muokatakseen meitä haluamaansa suuntaan: Yhdysvalloissa pakkosteriloitiin 20.000 naista

Katso myös video: The Science Agenda to Exterminate Blacks (Tieteen suunnitelma mustan rodun eliminoimiseksi) N.350.000 katsonutta.

Tässä lisää aiheesta:

WHO, rokotteet ja depopulaatio -Kuinka rokotteilla vähennetään afrikkalaisten määrää: Tuore tutkimus todistaa - Rokotteisiin lisätty kemikaali tekee afrikkalaisista naisista lapsettomia sekä: Keniassa: Kirkko syyttää valtiota ja rokotevalmistajia huijauksesta

Lääkäri katuu sitä, ettei ollut tutkinut rokotteita aikaisemmin

Pahantahtoinen valtamedia Yhdysvalloissa hyökkää nyt avoimesti "rokotteiden uhrien" kimppuun

Rokoteteollisuus Yhdysvalloissa mustamaalaa rokotuskriittisiä ryhmiä

25.3.2018:

Uusi sivumme: Rokotetut vs. rokottamattomat

23.3.2018:

Ylen rokotemainos: Rotavirusrokotukset tehokkaita myös heti syntymän jälkeen aloitettuna Tässä oma artikkelimme rotavirusrokotteesta:

Miljoonat lapset saaneet ”apinaviruksen” Suomessakin vauvoille annettavasta Rotateq-rokotteesta

www.jeffereyjaxen.com/blog/doctor-vows-no-more-vaccines-at-his-practice-after-attending-the-autismone-conference

The American History Of Compulsory Vaccination and its Ties to Eugenics

Duodecim: Rokotusvastaisuus ei kunnioita ihmisarvoa

Oikeus ilmaiseen punkkirokotukseen laajenee nyt myös Kemiin

18.3.2018:

Australiassa hyvä esimerkki rokotustietoudesta: Varakkaat (korkeammin koulutetut) rokottavat vähemmän

Lääkäri influenssarokotteesta: Se on suunniteltu aiheuttamaan syöpää

Kuinka HPV-rokote "tuhoaa" teinimme

Teinit sairastuneet MS-tautiin Gardasil-rokotuksen jälkeen

16.3.2018:

Useat tutkimukset sen todistavat: Rokotteet heikentävät immuunijärjestelmäämme

Päivitys 14.3.2018:

Todella hyvä uutinen Valkoisesta Talosta:

Trump 13.3.2018: "Hallintoni tulee tekemään kaikkensa ihmiskaupan, tämän todella hirveän 'bisneksen', lopettamiseksi."

Ihmiskauppa (erityisesti lapsiin liittyvä) on Varjohallituksen (teollisuuden) akilleenkantapää. Lisää aiheesta etusivullamme ja sisarsivustollamme tässä.

12.3.2018:

Gardasil-rokotteeseen liittyvissä tutkimuksissa puutteita - Vaikuttivat merkittävästi turvallisuuteen

"Syöpämurhat" saatava loppumaan: Tutkija sanoo erilaisten siementen ominaisuudet "uhka lääketeollisuudelle"

Vuonna 2011: Taas uusi rokoteskandaali! Neljä japanilaista lasta kuoli rokottamisen jälkeen. Samoja rokotteita on annettu kymmenilletuhansille suomalaislapsille. (Pfizerin Prevenar ja Sanofi-Aventiksen ActHIB)

Vuonna 2015: Lääkärit vaativat HPV-rokotusten lopettamista

Yhdysvaltojen viranomaisten dokumentit todistavat: Rokote linkitetty mikrokefaliaan

"Limsa päivässä pitää raskauden loitolla"

Teinipoika kuoli aivokalvontulehdukseen rokottamisen jälkeen

8.3.2018:

Rokotevelvoitteessa on kyseessä ”ihmiskoe” - kapinakätilö kertoo miksi

Taas yksi teinipoika kuoli HPV-rokotteesta

6.3.2018:

Toimitus valittaa 3.3. uutisiin lipsahtaneita, huonosta nettiyhteydestä johtuneita, harhaanjohtavia, käännöksiä uutisotsikoista.

Australialaiset vanhemmat, jotka eivät halua rokotuttaa lapsiaan, perustivat oman verkoston palveluineen protestina pakkorokotuksille

16 syytä olla ottamatta rokotuksia

Kemisti antaa kolme syytä olla rokotuttamatta lapsia

NBC-uutiskanava Yhdysvalloissa: Influenssavirus muuntuu, koska rokotteet on "tehty kananmunissa" - Vanhanaikainen metodi

3.3.2018:

Ruuaksi kasvatetuissa eläimissä on todettu olevan valtavia määriä antibiootteja

Vaihtoehtoisen lääketieteen lääkäreitä on löydetty (mysteerisesti) kuolleina jo yli 80

Oikeus Yhdysvalloissa: Veden fluoraaminen saattaa olla kohta kiellettyä

Rokotteetko turvallisia? Ne levittävät samoja tauteja, joita niiiden pitäisi estää

Maailman vaarallisimmat lääkkeet listattu - Otatko niitä?

Rokotteet ja immuunijärjestelmäsi

Mitä maksaa synnyttäminen Yhdysvalloissa

Terapiakoirat parantavat sinut

3.3.2018:

Yle svenska: Robinin taistelu jatkuu - Sai narkolepsian rokotteesta

Clevelandilaisen klinikan entinen pomo puhuu saatuaan potkut - Kyseenalaisti  influenssarokotteen tehon

2.3.2018:

Päivitetty tiedote lukijoillemme tässä.

Suomi on maailman ylivoimainen ykkönen alzheimer ja dementiakuolemissa. Rokotteet ovat yksi syyllinen.

Rokotteiden saastuminen valmistusvaiheessa saattaa olla yksi syy epidemioihin

ADHD on lääketeollisuuden keksimä "valesairaus" Lisää aiheesta Ylen dokkarissa lääkkeitä terveille

25.2.2018:

Uusi artikkelimme: Sokeroidut juomat muuttavat vauvojen ja lasten DNA:ta – Sairastavat enemmän

Henkilökohtaisia terveystietoja on katsottu laittomasti hyvin laajasti – tarkista kuka on tietojasi katsonut

23.2.2018:

Uusi sivumme:

Tutkiva journalisti Jon Rappoport haastatteli rokotetutkijaa

Hänen bloginsa tässä, ja hänen web-sivunsa tässä.

Syöpärokotetta aletaan testata ihmisissä

Tieteellisten tutkimusten vertaisarvionnissakin huijataan Toinen artikkeli aiheesta tässä.

 

Yhdysvaltojen lääketurvallisuusvirasto tunnustaa: Rokotteet aiheuttavat autismia. Oma sivumme autismista tässä.

Influenssarokote Yhdysvalloissa tunnustettuakin huonompi

Verkkouutiset: THL:ltä virhearvio: Influenssarokote tehoton

Parasetamoli, rokotteet ja autismi

 

Rokotetut vs. rokottamattomat: Arvaa kummat ovat sairaampia

Yhdysvaltojen tarttuvien tautien viraston harhaanjohtava statistiikka ja Tamiflu-influenssarokotteen tappavat sivuvaikutukset

Tutkimus rokotetut vs. rokottamattomat: 6-12 vuotiaiden lasten terveys

Yhdysvaltojen valtamediassa asiantuntijat sanovat: Rokote on saattanut aiheuttaa influenssaepidemian

Arkisto, jossa muun muassa linkit 8000 rokotetutkimukseen

Lista kuuluisimmista mielenhallintaprojekteista (joilla tehdään myös kouluampujia)

Kuinka FBI teki kansalaisesta tarkoituksella terroristin

Entinen CIA:n agentti: Jokainen terrori-isku Yhdysvalloissa on ollut FBI:n suunnittelema ja toteuttama

22.2.2018:

Haluamme lastemme parasta.

Terroristi-huijaukset eivät onnistu ilman viranomaisten ja median apua. Kouluampumiset loppuvat, kun kansa herää. Tutki näitä aiheita ja jaa sitten tietoa.

Tässä yksi esimerkki terrori-iskuhuijauksesta:

Virallisen version mukaan lentokoneet romahduttivat kaksi pilvenpiirtäjää New Yorkissa vuonna 2001. Arvostettu European Physics Society julkaisi uuden raportin aiheesta: 911-iskun kaikki kolme (!) rakennusta romahdutettiin etukäteen (Toim.huom. viranomaisten avustuksella) asennetuilla räjähteillä, ei lentokoneilla.

Uutinen aiheesta tässä, linkki raporttiin tässä (erityisesti sivu 28: conclution) ja linkki Wikipedian EPS:n sivulle tässä.

Tämän sivuston materiaali perustuu riippumattomien tutkijoiden materiaaliin ja sivuston tarkoitus on herättää keskustelua ja opastaa lukijoitamme. Sivuston tarkoitus ei missään tapauksessa ole analysoida potilaiden hoidontarvetta, eikä se missään tapauksessa korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen tai vastaavan määräämää hoitoa. Sivuston ylläpitäjät eivät ota vastuuta sivuston käyttäjien tekemistä henkilökohtaisista ratkaisuista. Suosittelemme että otat yhteyttä omaan lääkäriisi ennen kuin kokeilet sivustollamme esiteltyjä hoitokeinoja.

Tämän sivuston materiaali perustuu riippumattomien tutkijoiden materiaaliin ja sivuston tarkoitus on herättää keskustelua ja opastaa lukijoitamme. Sivuston tarkoitus ei missään tapauksessa ole analysoida potilaiden hoidontarvetta, eikä se missään tapauksessa korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen tai vastaavan määräämää hoitoa. Sivuston ylläpitäjät eivät ota vastuuta sivuston käyttäjien tekemistä henkilökohtaisista ratkaisuista. Suosittelemme että otat yhteyttä omaan lääkäriisi ennen kuin kokeilet sivustollamme esiteltyjä hoitokeinoja.

Powered by Aava 3